Me vahingossa koko lempivaara, ei paha.

Nyt oli kyllä siihen malliin taas mukava miitti, että Murgenikin intoutui tekemään siitä uutisen. Juotiin viinaa ja oltiin hölmöjä, niinkuin näissä touhuissa pitääkin. Muisti meni taas, mutta ei aina kaikkia huonoja juttuja kannata muistaa. Hyvistä jutuista on valokuvia todisteena. Tässä niistä yksi. Jäbä oli ulkona angstaamassa ku muut otti ryhmäkuvaa.

Oikeesti postasin tän vaan, että voin leveillä vihaisilla photoshop taidoilla

Loving Danger + kesä + miitti = Loving Danger kesämiitti!

Saatiin kerrankin vietyä Sarastuksen kesämiitti Lempivaaraan, ja pelkkää hyväähän siitä seurasi.
Nähtiin kolme kääpiömunkkihyljettä (Monachus Nanus) paistattelemassa päivää rantakivellä. Lajin luultiin kadonneen Floridanmunkkihylkeen tavoin, mutta ilmeisesti iloinen joukko vanhoja wowittajia saa tämän ujon olennon nousemaan kolostaan.
Sukupuuttoon kuolleeksi luultu laji ei kuitenkaan ollut ainoa kummallisuus jota paikalla todistettiin, sillä vain hetkeä aikaisemmin samalla kivellä istui taruolentona pidetty merenneito.
Näiden kauniiden olentojen ilmestyminen oli ehkä sattumaa, mutta itse ainakin uskon, että ne tulivat paikalle tarjoamaan meille unohtumattoman elämyksen.

Ehkä paras miittikuva tähän mennessä:

 -Maggaroita!

Muita kuvia:
http://azazoth.kuvat.fi/kuvat/Sarastus+kes%E4+10/
http://ezzy.1g.fi/kuvat/misc/wow/meets/

The recipe for success:
http://engrishfunny.files.wordpress.com/2010/08/393f574b-ab41-4748-8fb1-2722f060d01a.jpg

 

Sarastus aloittaa uuden vuosikymmenen tyylikkäästi Loving Dangerissa (googlen kääntäjä on kova)

Sarastus kohtaa jälleen ikuisen jään peittämän lempivaaran tuomat vaarat ja voittaa. Tähän, niinkuin muihinkin miitteihin sisältyi paljon hauskoja tapahtumia, kuten ……………………. ja ……………… .Haha, niitä tulee varmasti muisteltua vielä vuosien päästä. Varsinkin, kun Pekka ………….. ja Jaakko …………………. . Silloin tuli ihan vedet silmistä. Myös Arton ja Kimin ja Paulin kanssa käyty …………….. sessio jätti ………….. kipeiksi pitkäksi aikaa. Voi pojat… kyllä meillä oli hauskaa.

Ainiin, se ryhmäkuva.

 -Maggara!

Kuviakin löytyy:
http://ezzy.1g.fi/kuvat/misc/wow/meets/10_sarastus_meet1/
http://azazoth.kuvat.fi/kuvat/Lempivaara%20Vol.2/
http://wale.kuvat.fi/kuvat/Lempivaara+2010/

Taas näytettiin niille Härmälässä!

Bossit kaatuu, pelaajat kaatuu ja killat kaatuu, mutta se ei estä Härmälän raidaamista! Vuorossaan kolmas kesäraidi Härmälään, ja taas on kaikki uutta kaikille. Vihreäpaitainen mies ja alaston lämminvesivaraajan sammuttelija ovat tiessään, mutta tilalle on tullut uusi ja salaperäinen tatuoitu mies, joka hyödyntää kiltalaisten hitaiksi turtuneita aivoja ja voittaa korttitempullaan itselleen juotavaa. Itse pääpirukin instan lopussa oli muuttunu pitkäkorvaisesta ja rumasta nelffistä lyhyempikorvaiseksi, mutta yhtä rumaksi örkiksi. Pidempään se kesti, mutta silti saatiin kaatokuva!

-Maggara!

Kuviakin löytyy:
http://ezzy.1g.fi/kuvat/misc/wow/meets/09_sarastus_meet2/
http://azazoth.kuvat.fi/kuvat/Kes%E4miitti/
http://wale.kuvat.fi/kuvat/Miitti%20H%E4rm%E4l%E4%202009/
http://wege.kuvat.fi/kuvat/miitti+h%E4rm%E4l%E4ss%E4+062009/

Sarastus goes Härmälä (feat. Duessel Dorf and The Green Man)

9kk tauon jälkeen Sarastus palaa Tampereen Härmälään yrittämään uusia bosseja ja mobeja. Uusia lisäyksiä oli muunuassa salaperäinen vihreä mies, ja kaveri joka juoksee alasti sammuttelemassa lämminvesivaraajia. Palatankilla oli vaikeuksia kahvikupin tankkaamisen kanssa ja Voitolta loppu banaanit, mutta muuten raidi oli suuri voitto. (LOL VOITTO!)

 

Virpi on Legenda!

14 Illidankaatoa tarvittiin killan historian toiseen oranssiin loottiin, nyt Virpi voi tehdä ainakin n määrän enemmän depsiä uudella aseellaan. Enchant on valittu theorycraftauksen perusteella ja se on hyvä.

Uijui, kattokaa! Se jopa näkyy off handina eikä main handina niinkuin melkein kaikilla muilla dkp sivuilla!

Edit: Lael, Putsirider sai offarin heti seuraavalla kaadolla.